Pyrkimys tehdä jotakin tai tulla joksikin ei synny itsestään. Jotta ihmisyksilöissä syntyisi pyrkimys, tarvitaan ihmisten tihentymää; keskinäistä kanssakäymistä, viestintää ja havainnointia. Erakko ei voi tietää, mitä hän voisi haluta ja mitä hänen pitäisi tehdä. Vain vilkkaasti toimivassa ihmisyhteisössä yksilö voi nähdä omien tietojensa ja taitojensa puutteet ja toisaalta suunnan, johon hänen tulisi pyrkiä. Yhteisö luo ensin yksilönsä, ja yhteisöllisen paikkansa oivaltaneet yksilöt vuorostaan rakentavat yhteisöään.
Vesilahdessa niin kuin varmasti kaikkialla muuallakin tärkein vertailukohde on ollut naapuri. Suonolan Ahdilla oli Vesilahden ensimmäinen niittokone. Naapuri, Kukkolan isäntä meni Ahdille, hämmästeli konetta ja kysyi lopulta Ahdin isännältä, että "mistäs noita koneita saa"? Ahti vastasi, että Apteekista! Kukkola meni sitten kysymään apteekista niittokonetta, mutta hän ei osannut tarkemmin selittää, mitä halusi, sanoi vain että "pitkä ja punainen". Pyrkimys syntyi siitä, että naapurilla oli sitä, mikä itseltä puuttui. Tähän kai muotikin perustaa voimansa.
Vesilahti on halki vuosisatojen ollut Suomen sisämaan väkirikkainta aluetta. Vertailukohteita ei ole puuttunut. Vesilahti sijaitsee kahden kansatieteellisen kulttuurialueen rajalla; lännessä on Satakunta ja idässä Häme. Pitäjä on syntynyt ikivanhalle pirkkalaisalueelle, jossa niin miesten kuin naistenkin taitoja on arvostettu hyvin korkealle. Kaiken kukkuraksi Vesilahdessa on sijainnut Suomen ehkä tunnetuin kartano Laukko, jonka Kurki-suku tarjosi vertailukohdan 500 vuodeksi, sen jälkeen tulivat Törngrenit, Stadertskjölit, Haarlat, Lagerstamit. Pyrkimys ja kunnianhimo ei ole voinut olla nostamatta päätään Vesilahdessa; vesilahtelainen haluaisi olla parempi kuin naapurinsa.
Arkeologiasta tiedämme Vesilahden rautakauden loiston, mutta emme aivan ole selvillä, millä opeilla se saavutettiin. Jos kalevalainen muinaisrunous kuvaa seutujemme elämää 1000 vuotta sitten, niin hyvän kuvauksen tietojen ja taitojen arvosta antaa vaikkapa Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulanta tai seppä Ilmarista kuvaavat runot.
Vesilahden ensimmäisen kristinuskon levittäjän Hunnun Herran kerrotaan opettaneen Hinsalan lapsia. Suomessa alkukirkon toiminta muodostui selväpiirteisesti opettamiseksi, lähetystyöksi pakanamaassa. Olivathan suomalaiset eläneet oman pakanallisen uskonsa turvin eivätkä kumartaneet sen paremmin Paavia kuin Ruotsin kuningastakaan Jumalan lähettiläinä. Suomalaiset piti siis opettaa pois pahoilta tavoilta.
Suomalaiset oppivat, lakkasivat kunnioittamasta Väinämöistä, Ilmarista ja Ahtia. He lakkasivat laulamasta pirun ylös herättämiä vanhoja runoja, kuten Jaakko Finno sanoi, ja ottivat tilalle Paavin määräämät laulut. Uskonpuhdistuksen myötä kirkon opetuksellinen puoli vain terästyi ja tiukkeni.
Vesilahtelaisilla on kuitenkin ollut satoja vuosia yksi ikioma vertailukohde aihe: mahtava Laukon kartano, jonka maineeseen, loistoon ja arvovaltaan yksikään muu vesilahtelainen ei ole yltänyt. Laukkoa hallitsi yli 500 vuotta tarinoiden mukaan Vesilahden Sakoisista lähtenyt Kurkien suku, jonka edustajilla oli koko ajan muuan silmiinpistävä ja merkittävä ominaisuus. Jokainen tuntemamme Kurki sai niin perusteellisen koulutuksen, ei ainoastaan kotimaassaan vaan myös oman aikansa maailman huippuoppilaitoksissa, että asiaa kunnioitettiin satoja vuosia Ruotsin kuningashuoneessakin.
Tuomari Klaus Kurjen poika Arvid Kurki, Suomen viimeinen katolinen piispa valmistui Pariisissa Baccalaureukseksi ja maisteriksi. Arvid Kurki olisi peräti nimitetty Ruotsin valtakunnan arkkipiispaksi, ellei hän olisi menettänyt henkeään haaksirikossa.
Arvidin sisaren pojat aloittivat Kurkien myöhemmän sukuhaaran, jossa opillisen sivistyksen ihanne kohosi äärimmilleen. Juho Kurki (1503) oli tuomari, hänen poikansa Knut Juhonpoika (1540) oli hovilippukunnan ratsumestari ja Ylisen Satakunnan kihlakunnantuomari. Korkeasti oppinut sotilas oli myös hänen veljensä Akseli, joka lisäksi harrasti aivan ensimmäisinä Suomessa henkilöhistorian tutkimusta.
Aikaansa nähden suurinta oppineisuutta edustanee Juho Knuutinpoika Kurki (1590), joka opiskeli ensin Saksassa, Rostockin yliopistossa, sitten Englannissa, Hollannissa ja Ranskassa. Juho Kurjen alana oli lainoppi, josta hän teki tutkielman nimeltä Censura de Jure Hereditario. Myös Juho Kurki harrasti sukututkimusta. Turun hovioikeus perustettiin 1623, ja tähän korkeaan virkaan Juho Kurki nimitettiin ensimmäisenä suomalaisena 1631. Hovioikeuden katsotaan kehittyneen huomattavasti Juho Kurjen ansiosta.
Juho Kurjen poika Knut Kurki (1622) jatkoi perinteitä ja opiskeli ensin Upsalassa, sitten Leidenin yliopistossa Hollannissa. Virat myötäilivät opintoja: maaherra, valtaneuvos, kenraalikauppaneuvos, kamarikollegion presidentti jne. Myös Knut Kurki harrasti aatelissukujen vaiheiden tutkimusta. Juho Kurjen toinen poika Gustaf (1624) meni 10-vuotiaana Upsalan yliopistoon ja 18-vuotiaana Leidenin yliopistoon Hollantiin.
Nuorin veljeksistä oli Gabriel Kurki, joka oleili paljon Vesilahdessa ja haudattiinkin Vesilahden kirkkoon. Häntä opetti aluksi Vesilahden kappalainen Krister Jaakonpoika ja vasta 11-vuotiaana hän kirjoittautui juuri perustettuun Turun yliopistoon 1641. Gabrielinkin opintie jatkui Keski-Eurooppaan. Julkaisipa Gabriel Kurki oman elämäkertansakin kolmeen kertaan - vain viimeinen vedos on säästynyt tulipaloilta. Edelleen Gabrielin lapsilla oli maineikas yliopistoura, samoin näiden lapsilla ja lapsenlapsilla aina Kurkien ruotsalaistumiseen ja suvulliseen haihtumiseen asti.
Kunnianhimoiset, suvulleen uskolliset ja itsepintaiset Kurjet tunnettiin Vesilahdessa. Kaikkialla on ollut hyvin yleistä, että maatilat matkivat kartanoita ja saivat näiltä monenlaisia vaikutteita. Ehkä ainoana haittana Vesilahdessa oli se, että Kurkien Laukko sijaitsi tavallisen isännän ymmärryksen kannalta liian kaukana etulinjassa. Kurkien omana taustayhteisönä oli kuitenkin Vesilahti. (Raevuori)
Seuraavat Laukon omistajat Törngrenit, Standertskjödit ja Haarlat eivät ehtineet kokonaan vesilahtelaistua. Tärkeä vaikutuksensa näillä sen sijaan oli. Lönnrot Laukossa ollessaan veti opilliseen sivistykseen suuren joukon Laukon ympäristön väkeä. Tulipa hänen oppilastaan Kaarle Wilhelm Törnegrenistä oppihistorian professori. Nykyiset Lagerstamit ovat innostaneet vesilahtelaisia mm. ravihevosiin ja hevosjalostukseen.
Kurjet kuten muutkaan aateliset eivät tavallisia vesilahtelaisia välittömästi johdattaneet juuri mihinkään muualle kuin raastupaan oikeudenloukkauksista. Oikeuden pöytäkirjoja on kosolti. Sen sijaan Kurkien ja aatelisten kanssa tekemisiin joutunut papisto pääsi osalliseksi kansainvälisistä vaikutteista. Kurjet ja papisto muodostivat Vesilahdessa toisiaan hyödyttävän liiton. Opillinen pyrkimys tarttui aluksi siis papistoon.
Varakas kirkkoherra Jöns Laurentii Torst 1500-luvun puolivälissä oli jo varsin oppinut pappi, hän harrasti tuttaviensa, Kustaa Vaasan poikien kanssa vuorityötä. Vesilahdessa ei valitettavasti tehty silloin malmilöytöjä. Kuninkaan suosiossa oli myös kirkkoherra Magnus Olai 1500- luvun lopulla, mahdollisesti Hovin talon poikia.
Papisto alkoi 1600-luvulla Kurkien tapaan kouluttaa innokkaasti lapsiaan, ja niinpä Vesilahteen muodostui kuuluisia pappissukuja. Papisto myös pyrki irtaantumaan kansasta ylöspäin. Kirkonkylän Tapolassa 1500-luvun lopulla asustanut Jacobus Matthiae aloitti Wesilaxiuksien pappissuvun. Muuan lapsenlapsista oli kirkkoherrana Inkerinmaalla Wasserman-nimisenä. Kirkkoherra Steniuksen vanhimmasta ja hieman kevytmielisestä pojasta tuli Pirkkalan kirkkoherra. (VH)
Seuraava jo huomattavampi pappissuku oli Vallenius-suku, josta pappeja on tullut Vesilahden lisäksi Akaaseen, Pirkkalaan, Sääksmäelle, Hauholle, Sysmään, Tottijärvelle jne. Suvun kantaisä oli 1600-luvun alussa Vesilahdessa kirkkoherrana ollut Joseph Michaelis Vallenius. Kaikki tunnetut Walleniukset ovat tämän perillisiä (Josefilla oli 20 lasta!). Mukaan mahtuu professoreita, matemaatikkoja, hovioikeuden presidenttejä jne. Gabriel Kurki mm. oli myötävaikuttamassa Valleniusten lasten virkoihin pääsyyn.
Josefin poika Josef oli Vesilahden kirkkoherrana vuoteen 1707. Tämän poika Kaarle oli Vesilahden kappalainen ja tämän poika Gabriel Vallenius tuli todella kuuluisaksi. Kansallisen ja kansainvälisen koulutuksen jälkeen Gabrielista tuli hovioikeuden auskultantti, sitten Uudenkaupungin pormestari ja lopulta Karjalan kruununvouti (1759). Merkittävistä töistään hän sai liikanimen 'Karjalan Kuningas'. (Kansallinen elämäkerrasto) )
Valleniusten tyttäret avioituivat vesilahtelaisten kanssa ja suku jatkoi vaikutustaan pitkään. Kolmannen Joseph Valleniuksen vanhin tytär Maria avioitui kornetti Carl Christoffer Silfversvärdin kanssa. Tämä omisti Yliskylän Suomelan. Näiden vanhin tytär Catharina avioitui Vesilahteen muuttaneen maanmittarin Per Bergiuksen kanssa, ja näin kuuluisa Vallenius-suku jatkuu Vesilahdessa edelleen tänä päivänä. Alunperin Ruotsista Suomeen tullut Bergiusten suku on samoin ollut opillisesti varsin menestynyttä.
Uusi kuuluisa Vesilahtelainen pappissuku alkoi David Wegeliuksesta. Davidin lapset hakeutuivat sekä papeiksi että muille opinurille ja pääasiassa tietenkin muualle. Yksi Davidin pojista oli merikapteeni Joakim Gabriel. Tämän poika, yliopiston kamreeri Adolf Wilhelm oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustajia. Hänen lapsiaan oli kuuluisa musiikkimies Martin Wegelius, joka oli mm. Jean Sibeliuksen opettaja.
Gabrielin pojanpoika Karl Theodor oli Suomen pankin pääjohtaja ja Helsingin musiikkiopiston perustajia. David Wegeliuksen poika Herman tuli myöhemmin Vesilahden kappalaiseksi. Toinen veljeksistä Karl Fredrik haki myös Vesilahteen kappalaiseksi, mutta ei päässyt. Pitäjäläisten ja etunenässä Laukon Kurkien tuella Karl kuitenkin sai kuninkaalle tehdyn valituksen ansiosta paikan. Karlin jälkeläiset ovat olleet pappeina, tuomareina, kruununvouteina ja nimismiehinä. Nimi on muuttunut muotoon Vuorjoki. Yksi Davidin Wegeliuksen pojanpojanpojista, Karl Albert oli tunnettu suomalaisuuskirjailija ja Joensuun lyseon rehtori. (KE)
Kirkkoherra Hildenin kaikki kolme poikaa opiskelivat papiksi 1800- luvun alussa, osa näistä ja pojanpojista palveli Vesilahtea. Hildeneitä on Vesilahdessa edelleenkin. Kunnon pappissuku oli kehittyä myös Tickleneistä. Opillisesti merkittäviä sukuja ovat olleet Vesilahden myöhemmistä papeista mm. Pohjalat ja Kahiluodot.
Tavallisella kansalla ei ollut vuosisatoihin mitään mahdollisuutta opintielle, varakas ja kannustava sukutausta oli välttämättömyys. Tämä ei merkinnyt kuitenkaan, että kansanihminen oli väheksynyt tietoja ja taitoja. Kukaan ei voinut olla tajuamatta osaamisen merkitystä yhteiskunnassa, josta puuttui holhoava hallinto. Papisto pyrki välittämään kansalle kristillisen opin lisäksi myös jotakin säätyläisiltä oppimaansa. Niillä opeilla saavutettiin kuitenkin vain keskinäinen sopu. Luku- ja kirjoitustaitoisia pitäjässä oli 1700-luvun puolessa välissä vain kourallinen.
Oppineimman osan kansaa muodosti vuosisatojen ajan käsityöläiset. He saivat tietenkin oppinsa toisiltaan, Tiedetään, että 1700-luvulla Menkalan Mikko Simonpoika oli mennyt Raumalle asti varvarin oppiin, Jaakko Jaakonpoika Hämeenlinnaan satulamaakarin oppiin, Matts Blanck kuparisepän oppiin Turkuun. Kun saatiin mestarinkirja, nimi muutettiin ruotsalaiseksi, sillä eihän suomenkielinen voinut olla oppinut. Kuuluisin mestareista lienee Salospohjan seppä Karl Lind. Talojen tyttärien keskinäinen kilpailu esittäytyi monimuotoisina käsityötuotteina. Tämä oppi oli pitkälle paikallista perua; Wetterhoffin opisto perustettiin vasta 1885.
Muutamia talollisten keskuudesta nousseita ylioppilaita tavataan yliopistojen matrikkeleissa jo 1600-luvulla; Juho Martinpoika Justenius Heinutsuolta, Johannes Tuomaanpoika Hortulenius Vattuselta ja Kustaa Takku Narvasta. 1700-luvun lopulla tilanne muuttuu. Turussa koulua kävivät Johannes Arvelander, Carl Brasse Mantereesta, Henrik Mikael Pahlstedt sekä Anian Heikkilän Josef ja Fredrik Sjöstedt. Kärkölän Hussua piti isojaon maanmittari Runeberg parikymmentä vuotta. Tämän poika opiskeli Porissa ja hänen poikansa oli Johan Ludvig Runeberg.
Tärkeän lisän säätytaustaa vailla olevien vesilahtelaisten opilliseen sivistämiseen toi Gabriel Ahlmanin koulu 1800-luvun alussa. Tämän koulun oppilaista kuuluisimmaksi nousi Hinsalan Hukian palvelijan poika Juhana Fredrik Granlund, suomalaisuuden ja suomalaisen kirjallisuuden huomattava edistäjä. Jatko-opintoihin hänet avusti kirkkoherra Hilden. Ahlmanin koulun oppilaat olivat pääosin talollisten ja isompien torppien lapsia, kaikkiaan useita satoja kävi koulua. Vesilahti menestyi hyvin muihin pitäjiin nähden.
Myös torpan poika saattoi nousta korkealle. Näin kävi Nälkäniemen Mäkelän torpan Atte-pojalle, josta tuli kuuluisa kirkonmies, asessori ja kirjailija Gustaf Adolf Heman. Heman oli mukana monissa suurissa teologisissa kustannusprojekteissa ja hän myös ensimmäisinä käänsi tanskalaisfilosofi Kierkegaardin teoksia suomeksi. Hemanin opinuran vauhdittajana oli Gustaf Ticklen. (Vesilahti 1346-1946)
Yllättävää on, että kun kansakouluasetus 1866 teki mahdolliseksi kansakoulujen perustamisen, osa pitäjäläisistä vastusti koulua sen vuoksi, että se kouluttaisi lapsista laiskoja! Koulu tuli pappien ja talojen isäntien tuella 1877. Kirjasto oli perustettu jo 1857. Lapsista tuskin tuli laiskoja. Isäntien odotuksia koulua kohtaan kuvannee se, että he toivoivat kunnan huolehtivan opettajan koko palkkauksen, jotta valtio ei pääsisi sorkkimaan kunnan kouluasiaan. (Akseli Nopola)
Kansakouluja Vesilahdessa oli parhaimmillaan 1950-luvulla peräti 17 kpl. 1990-luvulla kouluja on enää 6. 1900-luvulla myös korkeampaan opetukseen pääsy on helpottunut. Opintie oppikouluun ja lukioon suuntautui 1950-luvulta alkaen Lempäälään. Aiemmin ensimmäinen osoite oli Tampere. Uusi muutos tapahtui 1992, jolloin kuntaan tuli oma yläaste. Vesilahtelaiseen korkeaan oppi-ihanteeseen sopi, että yläaste otti erityissuosioonsa tietotekniikan. Kurkien henkeen sopi taas opinahjon kansainvälisyyskasvatus. Kansalaisopisto on opettanut aikuisväestöä yli 20 vuotta.
Mahtava määrä vesilahtelaisten talojen poikia ja tyttöjä on 1900- luvullakin lukenut tohtoreiksi, professoreiksi ja muiksi korkeasti oppineiksi, otettakoon kasvitieteen professori Niilo Söyrinki vain yhdeksi esimerkiksi. Etenkin vesilahtelaiset maatilat ovat lähettäneet lapsensa yliopistoihin ja korkeakouluihin. Tämä on ollut lähes sääntö. Työväestön ja torppareiden lapset siirtyivät taas ammattikoulun kautta Tampereen talouselämään.
1800-luvun isännillä oli koulun tulon suhteen aihetta huoleen eräässä toisessa mielessä. Vaikka koulu ei laiskistuttanut oppilaitaan, koulu vaikutti lapsiin ja Vesilahteen, koululaisten kotikuntaan aivan toisella tavalla. Opillinen sivistys on perusluonteeltaan yleistä ja yleismaailmallista. Mitä korkeampaan kouluun oppilas on mennyt, sitä suuremman osan maailmaa hän on ahminut alleen.
Vesilahtelainen koulutien kulkija on melko usein lakannut olemasta vesilahtelainen, hänestä on ensin tullut pirkanmaalainen, sitten suomalainen, eurooppalainen ja vihdoin globaali maailmankansalainen. Asiantila tosin on hyvin luonnollinen. Kallistuva riihi tai kotikylän kerhot eivät oppilaan mieleen ole enää tulleet. Vesilahden 600- vuotisjuhlajulkaisussa Kalle Kahiluoto aavisti tulevan ja kirjoitti nykyisten ja menneitten sukupolvien suhteesta: "Niinkuin olemme lihaa heidän lihastansa ja verta heidän verestänsä, älköön näiltä rantamilta pääskö loppumaan se suku, jossa he elävät uudelleen työtä tehden, kestäen, uskoen ja toivoen."
Yrjö Punkari 2001