Turkuun johtavien ikivanhojen teiden varrella sijaitseva Krääkkiön kylä ympäristöineen lienee keskiajalle saakka ollut eräaluetta sekä pienehkön eräväestön asuma-aluetta. Kivikautisia talttoja ja kirveitä on löytynyt useita mm. Ameenjärven, Oravajärven, Pynnäjärven, Ruokojärven ja Kivilahtijärven rannoilta. Merkittävin rautakautinen löytö on nauhaornamentiikalla varustettu suksi (n. vuodelta 800), joka löytyi 1929 Ison Oravajärven rannalta. Vastaavanlaisia mutta nuorempia suksia on löytynyt pirkkalaisliikkeen vaikutusalueelta Pohjanmaalta, Lapista ja Pohjois-Ruotsista. Suksessa oli Juho Kankaanpään mukaan ollut myös niininen side. Tutkimattomia kivikasoja, hiidenkiukaita, on tavattu Inhajärven, Ameenjärven ja Kivilahtijärven ympäristöstä. Paikannimistön ja perimätietojen mukaan Krääkkiön varhaisimmat asukkaat ovat olleet varhaiskantasuomalaisia.
Isonvihan aikaan 1700-luvun alussa Krääkkiötä käytettiin pakoalueena, mikä osoittanee alueen silloista eristäytyneisyyttä. Kylään johti vain muutamia mutkittelevia ratsupolkuja. Jotkut järvien rannoilla tavattavat kivikasat ovat perimätietojen mukaan pakopirttien kiukaita. Tällainen oli mm. Papinkiukaiksi kutsuttu kiviraunio Ameenjärven Papinniityn lahdessa. Löyttynkulman suuri Alttarikivi sijaitsee vanhojen polkujen varrella ja kivessä oleva kolo lienee myös ollut pakopaikkana. Löyttynkulman Löyttyn ja Kankaanpään kerrotaan syntyneen Isonvihan aikaisista piilopirteistä. Ameenjärven Annalan itäpuolella olevaan Kirkkokiveen ja Ruokolan eteläpuolella olevaan Kotakiveen liittynee myös vanhoja muistoja.
Vesilahden keskusalueiden täytyttyä väestöä on vähitellen siirtynyt Krääkkiöön viljelemään kaskimaita, hoitamaan karjaa tai polttamaan tervahautoja. Komun talo siirtyi Sakoisista kylään jo 1700-luvun lopulla. Alueella oli näihin aikoihin jo pysyvä maanviljelysväestö. Myöhemmin siirtyi Korpiniemen Iloisten sotilasvirkatalo, jota omistavat nykyään Sirennot. Kivilahden alueelle siirtyi Narvan Karhola Grönholmeille.
Asutus nopeutui 1800-luvun alussa, kun Vesilahden keskiosien talot antoivat Isossajaossa saamiaan Krääkkiön metsä- ja suoalueita torpiksi. Krääkkiö -niminen Suomelan torppa on ollut nykyisen Komun talon kohdalla uusjakoon asti. On kuitenkin epävarmaa, onko torppa saanut nimensä kylästä vai kylä torpasta. Isojakokartoissa mainitaan 'Kräkiö äng' (Krääkkiön niitty). Krääkkiö -nimelle tunnetaan monta selitystä: 1. Piikein varustettu kourakuokka; 2. puinen tai vartettu koukku, jolla kala nostettiin patomerran nielusta; 3. heikko, laiha olento, rääpäle; 4. lokkia on sanottu joskus krääkäksi ja 5. männynoksainen häkki, johon rohdinkasa kehrättäessä heitettiin. Koska Krääkkiön alue on uudisraivauksen tulosta, vaihtoehto 1 tuntuisi todennäköisimmältä selitykseltä.
Järviönsuon ojitus ja raivaus pelloksi on ollut varsinainen suurtyö. Raivaus jatkui 1900-luvun alkupuolelle saakka. Sen teki mahdolliseksi Suonojärven pinnan laskeminen 1880-luvulla. Ruokojärvestä Kivilahtijärveen laskevaa ojaa (vanhempi nimi Luomasjoki, sitten Kaironoja ja nykyisin Järviönsuonoja) on suurennettu useaan otteeseen; mm. 1895 "Pyörnynjokinen" kaivoi sitä kihvelillä.
Narvan ja Toivolan seudulta on kulkenut ikivanhoja polkuja Turkuun Latomaan, Kivilahden ja Löyttynkulman kautta, mm. Hiidentie ja kuivia kankaita pitkin pujotteleva Lemmetynpolku. Perimätieto kertoo, että polun varrella Lemmettyjärven rannalla olevassa monihaaraisessa männyssä asui Lemmenjumala, joka solmi erämaan ihmisten avioliittoja. Kun Toivola-Halkivaha tie rakennettiin nälkävuosien aikaan 1860-luvulla, polttotautiin menehtyi noin 400 työntekijää.
Vanha sanonta kuuluu, että kolme on suurta Vesilahdessa: Ilosten mänty, Ameen niinipuu ja Riehun koivu. Kaikki kolme puuta ovat jo kaatuneet. Ilonen sijaitsee lähellä Krääkkiön keskustaa ja Amee Riehuun menevän tien varrella. Saman tien varrella on myös ns. Kirkkokivi. Ameen seutu tunnettiin niinipuistaan jo 1600-luvulla, koska Laukon Gabriel Kurki oli hankkinut alueelta metsää. Sieltä saatuja niiniä käytettiin mm. kalastusnuottien köysiin. Rotanlahden koillisosassa olevaa mäkeä on kutsuttu lehmustensa vuoksi Niinimäeksi.
Kun torpparit saivat 1920-luvun alkupuolelta lähtien ostaa maansa päätilalta, Krääkkiön alueelle syntyi suurehko määrä itsenäisiä pikkutiloja. Nämä perustivat pienviljelijäyhdistyksen jo vuonna 1924 ja oman seuratalon vuonna 1951. Maamiesseura kylään perustettiin 1937, ja se rakensi pienehkön tanssilavan Löyttynkulmantien varteen 1947. Kylän keskipisteeksi on muodostunut ajanmukaiseksi kunnostettu ja lisätiloilla varustettu PVY:n seuratalo.
Krääkkiön eteläpuolella sijaitseva Halkivahan pohjoisosa kuului Vesilahteen vuoteen 1953 asti. 1900-luvun lopulle asti Krääkkiössä oli pienen maaseutukylän palveluvarustus, mutta autoistuminen ja toimintojen keskittäminen suurempiin kyliin on vähentänyt niitä tuntuvasti. Vuonna 1901 perustettu koulu lakkautettiin 2005, ja pitkään kylässä olleet kaupat ovat lopettaneet.
Pienehköjen maatilojen tärkein tulonlähde on ollut karjatalous. Varsinkin suurempien metsäjärvien (mm. Ameenjärven, Oravajärvien ja Inhajärven) rannoilla on kymmeniä kesähuviloita, mikä vilkastuttaa suuresti kylän elämää kesäisin. Hyttysniityn vuorella, joka on Vesilahden korkein vuori (161 m), on ollut Suomen eteläisin palovartiointitorni. Tornin lisäksi vuorella on puhelinmasto.
Tietoja myös Krääkkiön kylän nykypäivästä omalla sivustollaan
Rivitalo, jonka Krääkkiön kyläkerho teki talkoilla.
Krääkkiön koulu vuodelta 1901.
Krääkkiön PVY:n seuratalo (1951)
Krääkkiön uimaranta
Joutsenia Ameenjärvellä syksyllä 2001.
